Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Yhteenvetoa puheohjauksesta

Kuva
Mukava yllätys oli, kun ensi kertoja kokeili painaa android-puhelimen mikrofoninappia Googlen etusivulla ja kone osasi tehdä haun sillä ja vieläpä papatti pienen kappaleen wikipedia-artikkelista, jos sellainen oli. Huomasin vasta, että puhelimessa aika pitkän tekstinpätkän voi valita ja kuunnella se puhuttuna. Läppäritietokoneella on samantyyppinen puhehakumahdollisuus, mutta en ole ainakaan vielä kuullut puhevastausta. Läppärillä on useita puheella toimivia kirjoituslehtiöitä, jotka tekevät melko hyvää jälkeä, mutta en enää kirjoita kuin blogiin, jossa ei ole puhekirjoitusta ainakaan läppärillä. Tietysti voisi ensin puhua lehtiöön ja siitä copypastata, mutta se on tottumattomalle hankalaa, koska mielessä ei ole valmiita lauseita, vaan niitä pitää hioa. Googlen kääntäjä toimii myös puhehaulla sekä läppärillä että androidilla - sekin on tosi hauskaa leikkiä. Voi kuvitella, että ainakin tulevaisuudessa vieraskielisten kommunikaatio voisi toimia sillä. Nyt tulee kuitenkin virheitä ja saa

Miten käyttää puhekirjoitusta

Kuva
Aaltopituus Aalto Aamen Aasi Aasinsilta Aataminomena Aatamin puvussa Wanha Aatami Ahaa-elämys Ahti Aika on rahaa Aikoihin on eletty Ajan hammas Nämä fraasit otin ylös puhekirjoittamalla eräästä paperikirjasta. Olisin voinut kirjoittaa ne suoraan blogiinkin, kuten huomasin tätä postausta tehdessäni. Isot kirjaimet on helppo muuttaa pieniksi, ja voin lisätä fraasit epätavallisten ilmaisujen listaani, ottaa pois kaksoiskappaleet automaattisesti lopuksi. Jos aluksi tarkistaisin jokaisen, onko se jo listassa, siihen menisi ikä ja terveys. Lopuksi ajan kaikki aakkosjärjestykseen. Kirjain kirjaimelta kirjoittaminen varsinkin, kun ei omista kymmensormitekniikkaa, on melko työlästä. Oikeinkirjoituksen osaaminen on edelleen tärkeää, sillä puhekirjoitus tuottaa edelleen virheitä, mutta ne on helpompi korjata kuin puurtaa koko teksti itse. Aion kokeilla puhekirjoitusta joko erillisellä puhekirjoituslehtiöllä , joka on Chromen sovellutuksena tai saman firman aivan fantastisena laa

Tutuimmat sananparret kuvitettuina

Kuva
Linkin klikkaaminen avaa joka kerta uuden Gzaas-kuvituksen uuteen välilehteen. Aamu on iltaa viisaampi. Aamukaste ennusti poutaa. Aamun rusko päivän paska. Aamun torkku, illan virkku, se tapa talon hävittää. Aamusta päivä jatkuu, ei illasta. Aateliset ja russakat eivät menesty Pohojanmaalla. Aatto juhlista jaloin. Ahkera äiti kasvattaa laiskoja tyttäriä. Ahkeruus kovan onnen voittaa. Ahkeruus kovankin onnen voittaa. Ahkeruus on ilomme, laiskuus intohimomme. Ahneella on paskainen loppu. Ahneus kunnian pettää. Aidan takana ruohokin on vihreämpää. Aika haavat parantaa. Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä. Aika näyttää. Aika on rahaa. Aika parantaa haavat. Aika tavaran kaupittee. Aikainen lintu madon nappaa. Aikainen mato tulee syödyksi. Aina ei kaikki suju leikiten. Aina roiskuu kun rapataan. Aina voi oppia jotakin uutta. Ajaa kuin pulloperse sika. Akka otetaan ja mies saadaan. Akoilla ja susilla on maailma pilattu. Alku aina hankala, lopussa