Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2011.

Tavauspeli

Kuva
Suomenkielessä erityisesti ns. saneluharjoitukset ovat hyödyllisiä. Aikaisempi kirjoitus tavauspelistä. Sanapeli.org:n tavauspeli ei toimi enää. Paras tavausresurssi on Quizlet , jossa suomeksikin on satoja hienoja harjoituksia. On olemassa Forvo -niminen palvelu, jossa on tätä kirjoitettaessa yli 18500 ihmisen ääntämää sanaa. Ideoin siihen sovellutuksen , jossa vedetään laatikko itse sanojen päälle, painetaan nuolta ja kirjoitetaan johonkin. Tarkistukseksi otetaan laatikko pois. (Se on helposti tehty.) Myös 2000 sanan kuva-äänisanakirjaa voi käyttää saneluun kuten olen ideoinut.  Siinäkin laitetaan ScreenMarker-laatikko sanojen päälle. Forvossa on paljon ihan "hihasta vedettyjä" sanoja, kuvasanakirjassa yleisempiä. Sinänsä on olemassa teorioita siitä, että kirjoitettavien sanojen ei tarvitse olla tuttuja. Sanakirja.org:n saa Chromen lisäosaksi. Kyse on käsittääkseni wikisanakirjan eli wiktionaryn sanoista. Muita saneluresursseja olen listannut mm. tänne .

Kommentti Oppitorilta

Kuva
Varasto artikkeleita kesäajalta alkaa olla lopuillaan. Ehkä en nyt enää keksikään kovin paljon uutta. Oppitori on pullollaan käyttökelpoisia ideoita. Silti se jatkuu, ehkä vähän harvemmalla tahdilla - kunhan pääsen kirjoituspöytäni ääreen. Oppitorin lehti, jossa hyvin vähällä vaivalla esittelen hienoja kuvia eri puolilta maailmaa vähäisen tekstin lisäksi, jatkaa melko varmaa jokapäiväistä ilmestymistään. Siinä ei ole kävijämittaria, joten en tiedä onko sillä paria lukijaa enempää - mutta hieno se on, mistä kiitos ennenkaikkea upeille jutuille, joita netti tarjoaa ja kiitos myös Heikki Lappalaiselle , jonka jaetut otsikot on esikuva. Oma osuuteni, vaikka se onkin vähäinen, on valitsijan. Sinänsä kyllä merkittävä. Olisi kiva nähdä vastaavia "lehtiä" syntyvän - onkohan niitä muuten olemassa suomalaisella kamaralla. Lehdessäni kuten myös itse Oppitorilla on periaate: Kaikkea annetaan runsaasti ja ilmaiseksi.  (Tietenkin mainoksia voi klikata, koska se kannustaa.)     Ei pihi

Sosiaalinen media – tehokas väline oppimiseen

Kuva
Eipä ole kauaakaan aikaa siitä, kun iloittiin että saatiin kaveri puhelimella ”langan päähän” tai asiat oli niin hyvin että samaisella kaverilla oli jopa kännykkä. Tänä päivänä ihmetellään kovasti jos samainen kaveri ei vastaa mihinkään niihin kolmeen luurinumeroon, joita hän on viime aikana käyttänyt. Kännykätkin ovat muuttuneet nykyisin älypuhelimiksi ja varsinkin nuorten ja nuorten aikuisten kesken laitetta käytetään enemmän tekstiviesteilyyn ja sosiaalisen median eri muotojen käyttämiseen, kuin perinteiseen puhumiseen. Tuntuukin että tämän päivän laitteet ovat älykoneita, joilla voi myös puhua, jos tarve vaatii. Nykytekniikka on mahdollistanut sen, että sosiaalinen media ja verkostoituminen ovat ja ovat olleet jo pidempään trendejä jotka ovat yhä nousussa. Sosiaalinen media terminä tulee jo varmasti monen korvista ulos, mutta se on nimenomaan tätä päivää ja on tullut jäädäkseen. Muoto muokkautuu koko ajan, mutta sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Sähköpostikin alkaa olla

Apuvälineet

Kuva
Teen vielä yhden kokoomalistan netin apuvälineistä, jotka eivät varsinaisesti ole sosiaalista mediaa. Mielestäni näistä voisi olla hyötyä monelle opettajalle ja opiskelijalle eri aineissa ja ikäryhmissä. Tarkistimet: Vähän väljä käsite Hot potatoes Välineet, joilla laaditaan ristikoita , sanasokkeloita , sekoitettuja sanoja (rivejä), hirsipuita , bingoja , jeopardy-tietovisoja , sanoja sekoitetuin kirjaimin , virheytettyjä tekstejä , kääntämisharjoituksia , konnotaatioita eli sivumerkityksiä mm. ristikkosanakirjoilla, äänityksiä , kuvankaappauksia Tavuhissi Palapelejä Sanapelit Sarjakuvat ja animaatiot Takistoskooppi - harjoitellaan lukemista. Toinen artikkeli aiheesta takistoskooppi ja teleprompter. Merkintöjen tekeminen verkkosivuihin . Miten niitä tallennetaan ja niihin palataan. Toiminnallisissa linkeissä on paljon mukavia työkaluja, mutta en voi kartuttaa yhtä postausta loputtomiin, toiminnallisia on kaikkialla.

Vanhoilla jäljillä - sattumasanoja

Kuva
Tämä tuntuu tutulta , mutta ei se haittaa. Ns puppusanoistahan on kyse. Netissä on useita puppu- ja sattumasanageneraattoreita, ja vaikka ne ovat englanniksi, ne tuottavat silti ihan hyviä sanoja suomeksi, ainakin keskustelun pohjaksi. Täällä on tällainen , johon käyvät ääkkössanatkin, tulos on vain hieman hassun näköinen. Sinne voi laittaa "siemensanoja", joista ohjelma tekee uusia. Se ei ilmeisestikään hallitse vokaalisointua (mitä se on?). Laitoin siihen listan. Voit kokeilla omiasi. Minullakin on paljon listoja , joista voi copy/pastata pienemmänkin osan. Uusia sanoja saa napin painalluksella. Sanoista voisi miettiä: Mitä sanaluokkaa se voisi olla? Miten sitä pitäisi muuttaa, että se olisi sitä. Mikä on perusmuoto? Mitä se tuo mieleesi? Käytä sitä lauseessa. Jos siinä on virhe, mikä ja miksi se on, jos se ei täytä suomen kielen lakeja. Mitkä sanoista ovatkin oikeita? (Klikkausanakirjalla, googlettamalla...) Miten voit tarkistaa, että se on oikea sana? Mihi

Kokemuksia Google Readerista

Kuva
Kuva jaetuista otsikoista Matisse, ehkä se oli, joka sairaana ja kykenemättä enää luomaan liikutteli värillisiä paperilippuja ja teki niistä kollaseja. Hän koki luomisen riemua kaikesta huolimatta. Google Readerin jaettujen otsikoiden avulla kuka tahansa voi tehdä korkeatasoista julkaisua omaamatta muuta kuin etusormen ja silmät. Olen tehnyt listaani, jolla ei ehkä ole juuri lukijoita ja seuraajia, mutta ei se haittaa. Jotenkin on itsenkin helpompi lukea juttuja, joilla on yhtenäinen ja levollisempi ulkonäkö kuin itse Google Readerilla, joka sinänsä aiheuttaa ainakin minulle ahdistusta liialla runsaudellaan. Kiitos Heikki Lappalaiselle, jonka ansiosta innostuin tähän resurssiin tutustumaan. Suomea opiskelevalle (maahanmuuttajalle) tämä on hieno keino tehdä omaa omituista julkaisua (kuten täällä Lapissa ainakin ennen sanottiin), vaikka ei vielä suomea osaisi. Kommentointimahdollisuus tuo lisäarvoa ja vielä se että ei tarvitse tilata syötettä eli feediä täyttämään Readeria

Kääntämisharjoituksia

Kuva
Ennen vanhaan koulujen kielenopetuksessa tehtiin paljon käännöstöitä. Nyt se saattaa olla jo hävinnyt. Olin huono kielissä, tosin kun englanti alkoi kiinnostaa, en siinä. Nytkään eivät varmasti käännökset suomesta toiseen kieleen oikein onnistu, mutta kääntäminen toisesta kielestä suomeen on jopa mukavaa, varsinkin netin työkaluilla. Kaikki sanakirjaherkut ja googlettaminen, miksei myös Kääntäjä, vaikka se ei ole mikään auktoriteetti,  ovat käytössä. Kuvankaappaus kääntämistilanteesta, jossa käännös tehdään Stickies-lapulle Jos haluaa löytää kiinnostavia tekstejä, voi mennä Google Readerin jaettuihin otsikoihin (kökkö nimi!). Itse olen kerännyt paljon human interest -aineistoa englanniksi. En ehdi niitä kaikkia lukea. Kuvia suosin. Jo oma valikoimani menee kiinnostavuudessaan suomalaisten aikakauslehtien ohi, vaikka en siihen paljoa satsaakaan. Jos suurentaa näkymää kuva suurenee täyteen loistoonsa, tekstikin suurenee ja sen palsta kapenee. Siihen jää sopiva tila laittaa esi

Äänentunnistus, englanniksi

Kuva
Chrome-selaimessani alkaa olla niin monta lisäosaa, että kestää pitkään ennenkuin ohjelma on valmis päälle laitettaessa. Sitten se kyllä toimii nettitikullakin melko hyvin. Niitä on tosin helppo ladata ja poistaa. Ei niitä kuitenkaan tule paljoa käytettyä, koska toiminnot ovat olleet olemassa ennenkin. Chromen kautta vaan pääsee joustavasti, jos haluaa. Pääasiassa se on kuitenkin tårta på tårta, eli ei paljon uutta. Yksi on erityisen hauska, mutta täysin mitään tekemätön. Äänellä kirjoittaminen, Speech Recognition menee useimmiten päin mäntyä, mutta tulos kuitenkin naurattaa. Tietysti siinä voisi olla jotain englannin opiskelun kanssa tekemistä. Meikäläinen ääntäminen ei ole niin terävää, jotta tunnistus uskoisi. Lisuke laittaa kaikkiin nettilomakkeisiin pienen mikrofonin ikonin, jota klikkaamalla muka saa aikaann jotakin. Vitsi se tietysti vielä on. Uutta tulee kaiken aikaa, onhan niitä mukava kokeilla. Poistin tämän lisäkkeen, joka iskostui kaikkiin nettilomakkeisiin. Sillä

Aviary, erityisesti audio-editor

Kuva
Aviary on poistunut markkinoilta, mutta korvaavia on. Aviary on kokonainen työkalusviitti, jonka voi saada käyttöönsä lataamalla Chromen lisäosan . Siinä on kuvankäsittelyä, musiikin luomisstudio ja mitä kaikkea, mutta nyt olin lähinnä kiinnostunut äänitysstudiosta , joka on eri kuin musiikkistudio, siinäkin voi musiikkia luoda. En ensin meinannut ymmärtää mitään, mutta kun katsoin opetusvideon , selvisi aika paljon. En ole vielä käyttänyt, mutta uskon osaavani, video kertoi paljon. Voi sviittiä käyttää muutenkin kuin Chromen osana, mutta nyt olen kiinnostunut tuosta yhteydestä.

Kuvankaappauksesta

Kuva
En käytä enää muita kuvankaappaussohjelmia kuin käyttöjärjestelmän omat. Minulla ainakin kuvankaappaus on yksi eniten käyttämiäni tietokonetoimenpiteitä. Se on nimenomaan Jing , jonka aurinkomainen kuvake töllöttää ruudun yläreunassa aina valmiina. Joskus kuvake on tiellä, mutta sitä voi siirtää syrjään kuin väärään paikkaan eksyneen kissanpojan. Jingin kuvat järjestyvät mukavasti aikajärjestykseen talletuspaikassa, joka minulla on aina työpöytä. Sieltä ne on helppo noutaa blogiin, koska ne erottuvat muusta joukosta. Jingin lataaminen kesti muistaakseni kauan. Se on hyvä palvelija. Vielä minun muistamani tietokone-elämän alussa työkalut olivat maksullisia ja usein rompuilla, alkuaikoina vielä korpuilla, aluksi kalliita sitten tulivat sharewaret ja lopulta netin myötä työkalut vähitellen tulivat ilmaisiksi, maksullisia on yhä, mutta suuri yleisö on saanut nauttia tästä armosta ja pitää sitä normina. Usein saakin ihmetellä palveluiden ansaintalogiikkaa, kuka maksaa ne kaikki hienou

Yksinkertainen on kaunista

Kuva
Pyöräillessä tulee usein keksintöjä. Tämä vaikuttaa liian yksinkertaiselta, ehkä se on kaikille muille sitä, mutta itse tulin kunnolla tätä ajatelleeksi vasta äskeisellä lenkillä. Olen kyllä ollut siitä periaatteessa tietoinenkin: Fraasilla voi googlata suoraan tekstistä maalaamalla ja hiiren oikealla. (Fraasi tarkoittaa tässä sanontaa.) Oppitorin ehdottomasti suosituin resurssi on Sanonnat, fraasit, idiomit ... Olen kerännyt kaikki netistä löytämäni sanonnat ja idiomit, sillä vasta idiomaattinen kielenkäyttö on kielen hienouksien hallintaa ja siihen pitää suomen alkeiden opiskelijankin suuntautua. Otin yhdestä väitöskirjasta idiomaattisia sanontoja ja laitoin ne listaksi . Sanontoja ei ole selitetty. Sinänsä voi Googlen ruutuun kirjoittaa sanonnan ja hakea, siinäkin on puolensa. Mutta jos haluaa sujuvuutta, voi suoraan tekstistäkin googlettaa. Näyttää toimivan IE:ssä, Firefoxissa ja Chromessa. Silloin ei välttämättä saa aivan selvää määritelmää, mutta asiayhteyden, lauseen

Lisää Chromen hienouksia, kuvakirjoja

Kuva
En varmaankaan enää kovin pitkään jatka Chromen lisäosien esittelyä. Monesti on kyse tunnetuista ohjelmista, joita voi muutenkin käyttää, makuasia. Osittain ne ovat omalta osaltani valmistautumista Chromebook-nettitietokoneen käyttöön. Lisäosia on valtavasti ja uusia tulee. Aviary-nimisessä sviitissä on monia ohjelmia, joista ainakin äänitysstudioon aion tutustua. Audacitykin oli lisäosana, mutta se ei toiminut kunnolla, se olikin tarkoitettu testauskäyttöön. Mutta mielelläni sen ottaisin, koska osaan sitä jotenkin käyttää. Monia lisäosia ja laajennuksia (en tiedä eroa) minulla on jo ladattuna. MeeGenius Nämä ovat kuitenkin kuriositeetteja verrattuna eReaderiin , jonka äsken esittelin. Saattaa olla että englanninkielisitä kuvakirjoista on hyötyä opetuksessa. Kuvakirjoja on muutenkin netissä paljon , englanniksi etupäässä, olen vähän listannutkin.

Googlen kuvahaussa on taas uusia temppuja tehtävissä

Kuva
Jos aukaiset Googlen kuvahaun ja laitat viereen toisen ikkunan, jossa on kuvia, voit vetää kuvia suoraan kuvahaun ruutuun ja kuin taikaiskusta sillä tehdään kuvahaku. Äijäblogissa oli musiikkiaiheinen tietokilpailu , jossa oli 15 kuvaa. Löysin 14 näistä ylläkuvatulla menetelmällä, yksi oli huolimattomuusvihe. Ehkä olisin tiennyt muuten yhden tai kaksi. En tietenkään ottanut palkintoa, koska tämä oli fuskaamista. Mielestäni kuvanhakua voi käyttää opiskelutehtävänä . Aina siinä jotakin oppii, vaikka käyttäisi apuvälineitä. Joutuu muotoilemaan lauseita vastauksissa. Eikä kannata unohtaa kysymysten laatimista, se varsinkin "luteita rassaa".

MagicScroll, ekirjojen lukija Chromessa

Kuva
Juhani Ahon tekstiä, viiva helpottaa silmien kohdistusta. Ei löydy... Jatkan tutkimusretkiä Chromen lisäosien parissa (lisäosa vai laajennus, minulla heittävät käsitteet). Kirjojen ystävänä ja koska olen tutkinut sähkökirjoja paljon, vaikka en niitä juuri ehdikään lukea, haluan niiden mahdollisuuksia luodata. Klassikkokirjojen projekti Gutenberg on tietysti hyvä lähde. Latasin MagicScroll -nimisen lisäosan. Miten saada siihen ladattua kirja. On minulla ehkä jossakin koneen uumenissa, ostin jopa englanninkielisiä klassikoita. Lukulaitteellani ei ole mahdollista ainakaan ilman lisämaksua käyttää sanakirjaa. Gutenbergin kirjoja selaimella luettaessa on toki, mutta onko tällä lukulaitteella ja miten ladata kirjoja. Gutenbergissa näyttää olevan jo merkintä, missä lukee EBUP, mikä on tämän lukijan hyväksymä tiedostomuoto. Yksinkertaisinta näytti olevan klikata ko tiedostoa Gutenbergissa hiiren oikealla ja otettava sieltä kohta, Kopioi linkin osoite. Sen kun istuttaa lukijan

Oikeinkirjoituksen tarkistin

Kuva
Eivät toimi enää. Täällä on Chromessakin toimiva oikeinkirjoituksen tarkistin. Täällä on toinen , Voikko. Kolmas, Orangoo Neljäs Viides, hieman erikoinen

iReader Chromessa

Kuva
Otin kaappauskuvan eräästä blogista, kun iReader on toiminnassa. ei toimi iReader on yksi Chromen miellyttävistä lisäosista. Se poimii pois mainokset ja epäoleelliset sivupalkit Blogista. Sillä voi lukea häiriintymättömästi mutta voi myös tulostaa. Se käyttää A4-koon paperia optimaalisesti. Loppuun präntätään kyseisen sivun osoite, on siinä jotakin muutakin jota en ymmärrä. Tekstin kokoa voi näytössä muuttaa Ctrl+hiiren pyörä (esim), mutta printata se arkin täydeltä. Lisäosan ladattua tulee aina yläpalkkiin näkyviin R, kun sivu on kelvollinen näytettäväksi. Se näyttää vain yhden postauksen. Kyllä työkalu pystyy erottamaan ja näyttämään pääartikkelin myös nettilehdistä kuten kuva osoittaa. Tällä tavalla saa siistin leikkeen nettilehdestä: Juttu jatkuu loppuun saakka oikeasti. Kuvankaappaus on vain ote.

Pilvessä

Kuva
Olen ollut kovasti tyytyväinen Dropboxiin. Koska en talleta siellä isoja kuva- ja musiikkitiedostoja, ilmainen laatikko tuntuu riittävän. Chromen kauttakin pääsee Dropboxiin ja se näyttää kansiot paremmin kuin pelkkä palvelu. Kirjoittauduin tunnuksella Chromen kautta. Dropbox on yksi Chromen lisäosa. On olemassa toinenkin vastaava palvelu, Boxnet , jota en vielä ole kokeillut, mutta jonka uskon olevan samanlainen. Ilmaistilaakin on paljon, 5 GB Näitä tallaisia pilvipalveluita on ilmaantunut paljonkin, täällä on yksi lista.  Ihmetellä aina täytyy, että missä on kaikkien  ilmaispalvelujen ansaintalogiikka. Pilviajattelu on näissä yhteyksissä ikivanha. Uutta luova Chromium ja Chromebooks on pilveen perustuvaa. Siihen voi suhtautua ainakin kahdella tapaa, myönteisesti ja kielteisesti. Molemmilla on etunsa ja haittansa. Jos koneiden toiminta tapahtuu pääasiassa pilvessä, kone on vaan etäispääte, jossa tietenkin tulee olla tarvittavat toiminnot, jonkin verran muistitilaa siinä tapau

Chromen hienouksia

Kuva
Me ihmiset olemme enimmäkseen konservatiivisia jo lapsesta alkaen. Oikeastaan sen konservatiivisempaa ei olekaan kuin lapsi. Hänellä on usein ennakkoluuloja tiettyjä ruokia kohtaan eikä suostu edes maistamaan. Netti-ihmiset ovat tietenkin aivan yhtä vanhoillisia, vaikka pisteet pitää tietenkin antaa tänne uskaltautumisesta, niin itselle kuin muille. Mitähän paljastuisikaan tietyllä tavalla tekemisestä ja tietoisuudesta, jos sitä tutkittaisiin? Silmissäni näen esimerkkinä isonsiskoni, joka ei halua laajentaa näkymiään, ei ole kiinnostunut surffailemaan ja haluaa siinä osaamassaan tietää vain yhden tavan tehdä asioita. Hän haluaa kirjoittaa wordilla paperikirjeitä, niissä voi olla värikuva, sen hän osaa. Käsiala jo vapisee eikä näkökään ole hyvä, toinen silmä on leikattu jo. Skypellä hän puhuu ja lähettää sähköposteja muutaman harvan valitun kanssa, maksaa laskut netissä. Hän haluaa laittaa aakkosjärjestykseen tekemänsä kirjaluettelot. Oikeastaan se on jo aika paljon. Joskus hän s

Esl Activities

Kuva
Sivusto johtaa monia hakuja, sitä käytettäneen maailmanlaajuisesti, syntyperäisiä englannin opettajia on ympäri maailmaa. Voivat siitä muutkin kielet saada hyötyä. Testasin kuva- ja sanabingon tekemisvälinettä ja hyvin toimi. Alaluokilla, tukiopetuksessa ja maahanmuuttajaopetuksessa bingoilla voi olla hyvinkin tarvetta, siinä on yhdessäoloa ja toimimista ja sanastoa voi niihin liittää. Miksei myös perinteellisillä numerobingoilla ainakin vanhusten kerhoissa, joissa itsekin käyn, on vankkumattomat kannattajansa. Se ajatus että opiskelija voi toisia varten itsekin suunnitella tehtäviä sopii hyvin bingoihinkin. Englantia (ja muitakin kieliä) opiskellaan Suomessa, siihen on resursseja yltäkyllin kun menee niihin joiden käyttökielikin on englanti. Näihin Esl -aktiviteetteihin näyttää sopivan samat sanalistat, jotka kannattaa tallentaa. Hirsipuun rakentamisvälinekin on, mutta siinä ei ole ääkkösiä. Olen muistaakseni löytänyt toisen, jossa on. En ole tutkinut kaikkia aktiviteetteja, mutt