Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2011.

Tietokoneongelmat

Kuva
Tietokone- ja nettiongelmien kanssa painiskelu tekee meistä tohtoreita. Aivan äskettäin luin uutisen, että joka 15. kerta tulee keskimäärin ongelma tietokoneen käytössä, harmittaa kun en laittanut linkkiä ylös. Järjestelmät ovat monimutkaisia ja on kohtuutonta, että niitä pitäisi osata kovin pitkälle korjata. Useimmiten ainakin minulla, kun sammutan koneen, ongelma jotenkin poistuu. En osaa niitä... vikasietotiloja yms. vai mitä ne ovatkaan nimeltään. Netissä olisi niin paljon kiinnostavaa luettavaa, olen itsekin linkittänyt mm. Suomea ja suomenkieltä koskevaa, mutten ole lukenut kuin murto-osan. Samoin on kirjallisuutta, sivustoja, mediaa. Parempi olisi käyttää aikaansa niihin kuin teknisiin ongelmiin. Jollakin tavalla ihan alkeelliset taidot hoitaa ohjelmia kuitenkin tyydyttävät, mutta odotan kuitenkin kovasti uutta Chrome-käyttöjärjestelmää. Varmaankin siinä tulee olemaan lastentauteja alussa. Mutta olisi suuri edistysaskel, jos pääsisi eroon tuosta teknisestä puolesta. Toin

Human interest

Kuva
Lähetä suuria tiedostoja, ilmainen, ei rekisteröintiä Taideteoksia vaatteina 70 söpöä pentua Lopultakin auto, jonka voit tankata pelkällä vedellä Kävisikö tällainen toimisto takapihalle? Sigurd Wettenhovi-Aspa Skandinaavinen sanakirja netissä Englanninkielinen puhesimulaattori Typografia, suomeksi Piisamin sananmuunnoksia Mä kiipesin palmikkoa pitkin ylös ... Veistoksia puhelinluetteloista 18 silmiinpistävää kattoa Työtä säästäviä apuvälineitä Musiikkia yhdessä Jaappanilaisia paikkoja Turhakepulloja kuten tämäkin, Stefan Lindforsin pullo Katsotaan ruotsalaista netti-tv:tä 10 suurinta eläintä maapallolla Mitä Osama katsoi Henkilöiden mukaan nimettyjä brändejä Kuvaleikkejä Historian kalleimmat mokat 10 tapaa uusiokäyttää renkaita 10 kammottavinta hylättyä kaupunkia Ruotsiin suunnitellaan suunnatonta hirvipatsasta Piin arvo error-ilmoituksena Toukkia Puutalo Ruotsissa Täällä on kuvia hakusanalla trädhus Victorian aikaisia tree

Finnpro

Kuva
Tämä on mitäänsanomaton otsikko, mutta se pitää sisällään laajan sivuston , jossa on todella paljon artikkeleita kielistä ja kansoista ja niiden historiasta ja etenkin Suomesta ja sen kielistä. Ulkonäkö ei ole kovin kutsuva, mutta sisältöä riittää! Finnpro ei näy enää löytyvän . Sivusto on osaltaan kaksikielinen. Näen ainakin osassa artikkeleita kirjoittajana Mikael Reuterin, joka on tunnettu kielimies. Muita linkkejä Suomesta ja suomalaisuudesta: Mistä suomalaiset tulivat, Hiidenkirkko Viikinkiaika ja Keskiaika Kansallismuseon opetuspaketit Tiimalasi, Keskiaika Suomalaisten alkuperä, Mauri Rastas Elävä kivikausi ja Elävä pronssikausi Tässä on aineisto, joka toimii vain IE:llä. Karttoja kieliteorioista . Hiiriosoittimella tulee lisätietoja Tähän voisi vielä lisätä uudellen löytyneen Virittäjä-aikakauslehden arkiston , jossa vaikuttaa olevan kosolti suomen keiltä koskevia artikkeleita. Virittäjä on Kotikielen seuran tieteellinen aikauslehti, jolla on pitkät ja

Pieniä ja suuria laskimia

Kuva
Varmaan tiedätkin, että selaimen osoiteriviä on mahdollista käyttää laskimena. Kirjoita siihen vain laskutoimitus. Ei edes tarvitse kirjoittaa =  -merkkiä. Jos haluat pienen laskimen tehtäväpalkkiin , saat sen täältä.  Sen pienemmäksi ei laskin voi tulla. 5 parasta tieteellistä laskinta Netissä toimivia laskimia on varmaan satoja. Jos haluaa laskea loputtomasti "lampaita" eli että voi jokaisesta  Return -napsautuksesta saada yhden kasvun, pitänee käyttää windowsin laskinta. Minulla ainakin vanhassa XP:ssä on laskin johon voi kirjoittaa vaikkapa 0+1 ja sitten voi laskea juoksevasti jokaisella Return-painalluksella. Se on myös tukkimiehen kirjanpitoa, vaikka ei ryhmitelläkään viiden ryhmiä. Englanniksi sitä voisi kai kutsua sanalla tally. Esimerkiksi tätä windowsin laskinta voi käyttää erilaisissa peleissä pistelaskuun. Niitä voi avata useita. Ne pujahtavat aina piiloon kun alla olevaa ikkunaa klikataan, mutta tehtäväpalkista ne saa aina esiin. Voi ladata melkein saman

Onko tulossa pieni jääkausi

Kuva
MOT-ohjelma todisteli aivan vakuuttavasti vakuuttavan tuntuisen tilastotieteilijän avulla, joka vaikutti aivan samalta henkilöltä, jonka pitämään tilastotieteen peruskurssiin osallistuin, että puhe ilmastonmuutoksesta on pötyä. (Pääsin kai kurssista läpi, mutta lahjani eivätkä kiinnostukseni  riittäneet pidemmälle.) Pekka Hjeltistä ja hänen toisinajattelustaan löytyy jälkiä netistä. Hänen argumentointinsa ja koko MOT-ohjelma tyrmätään taas lapsellisena täällä . Ohjelmassa kerrottiin myös venäläisen ilmastotieteilijän suulla, että päinvastoin on odotettavissa pieni jääkausi, jollainen on ollut muutama sata vuotta sitten. Kerrottiin myös lähes sivulauseessa, että fossiiliset polttoaineet eivät ole loppumassa, vaikka öljyä onkin hankalammin saatavilla, kaasua riittää. Ja jos on niin, että pieni jääkausi tulee, se johtuu auringon säteilyvoiman luonnonmukaisesta heikkenemisestä, hiiltähän on kosolti saatavilla. Jos hiilidioksidin noususta ei ole haittaa, hiiltähän voi silloin käyttää

Kuvahakuleikkejä

Kuva
Tehdään kuvahaku ja leikitään klassista sana- ja seuraleikkiä. Olen aikaisemmin keksinyt jo muutaman kuvahakua käyttävän leikin , tässä on uusi. Vanhoista aineksista uusi sovellutus: Haetaan jollakin kriteerillä kuvia, aiheella ei ole väliä, mutta sen pitäisi tuottaa monenlaisia kuvia, yleensä niin tapahtuukin. Tässä leikissä yksi (henkilö tai ryhmä) päättää mitä kuvaa ajattelee , mutta ei näytä mitä. Toisten tehtävänä on kyselemällä saatava selville se kuva . Klassinen leikki siis, joskus nimeltään Kivikuntaa, kasvikuntaa...tai 20 kysymystä tms... Jotta leikissä olisi dynamiikkaa, ei saa arvata suoraan, koska väärästä tulee jokin ryhmän päättämä rangaistus, panttikin käy. Jos haluaa voi suunnitella sopivia rangaistuksia, tehdä niistä listan ja arpoa. Jos lista on numeroitu, voidaan arpoa satunnaislukuja . Voidaan myös käyttää tuttua rivinarpojaa . Listan tekeminenkin on siten oppimistehtävä: SOPIVIA JA HAUSKOJA, ei liian vaikeita ja häpäiseviä. Ei saa myöskään kysyä liian

Sanallista vertailua satunnaislukujen avulla

Kuva
Minulla on suurempi kuin sinulla... Tämän palvelun ansiosta voit arpoa satunnaislukuja haluamallasi välillä. Siinä voi harjoitella pienten ja suurten perus- ja järjestyslukujen lausumista. Siitä voi tehdä lauseita vaikkapa näin, että kaksi pelaajaa arpoo kumpikin lukunsa tai arpoo itse useamman kerran. Harjoitukset voi tehdä suullisesti tai kirjoittaen. Tietenkin generaattorilla voi arpoa kaikkea mahdollista. Widgetin osoite on täällä. Sitä voi muokata. Arpojaa voi käyttää vaikka noppana, mutta paljon muuhunkin. Asetetaan ala- ja ylärajat. Luvut voivat olla myös miinus-merkkisiä. Sain pienemmän/suuremman/yhtäsuuren luvun kuin A/sinä/hän. Minun lukuni/tulokseni oli pienempi/suurempi/yhtäsuuri kuin A:lla. Voitin A:n n:llä. Hävisin A:lle n:llä. (Samantyyppistä vertailua yksikön muissa persoonissa ja niiden välillä...) Jos arpoo useamman kerran voi harjoittaa vertailua niiden välillä. Kolmas arpoja tai arpominen ja voi käyttää superlatiiveja: suurin, pienin... Voi myös harjoite

Human interest

Kuva
Patsaita ja jalustoja : Mukavalta vaikuttava sivusto kirjallisuuteen liittyvistä muistomerkeistä ja niiden kulttuurihistoriasta.(suomenkielinen) Suomea ulkomaalaisille : Humoristinen pakina ulkomaalaisille selitettävistä tärkeistä sanoista. Historian kalleimmat mokat 10 tapaa hyödyntää käytettyjä renkaita Yksinkertaista kuvien muokkausta Helppoja kuvaefektejä, suodattimia Ydinpommien testausta Hylättyjä kaupunkeja Aamulehden lukijoiden kuvia Kalevan lukijoiden kuvat Did you know... Binaarikello Drawing Online , ehkä lapsille sopiva pieni piirrosohjelma, mukana leimasimia Koiria, kissat linssiluteina 10 ruokamyyttiä Kadonneita kulttuureja Suomen ja Euroopan linnut , osin äänet mukana Kuuluisia eläimiä 10 paikkaa ennen kuin ne katoavat , (Ei tarvitse matkustaa niihin!) Vaikeimmat kielet oppia englanninkielisille ManBabies Awkward family photos , uusintana tämä hauska sivusto Väestötieteen perusteet (suomeksi) Interaktiivisia sääkäyriä , ha

Helpoimmat kotisivut

Tässä ollut blogipalvelu on lopettanut. Sähköpostin kautta on helppo tehdä vielä paremmin pikablogeja.

Kuva-äänisanakirjan tekeminen jaettavaksi

Kuva
Tässä on peitetty kuvasanakirjan teksti. Vieressä Virtual Notes -lappu, johon sanelu kirjoitetaan. Lopuksi  verrataan alkuperäistä tekstiä ja nyt kirjoitettua. Nettiin voi Officella, Microsoftin tai sitten ilmaisilla toimisto-ohjelmilla, kuten Open Office ja Libre Office, tehdä nyt pilviaikakaudella tehdä toisillekin jaettavaksi dokumentteja , joissa on kuvan lisäksi ääntä. Ei tarvita ohjelmointitaitoja eikä talletus maksakaan mitään. Itse käytän Dropboxia, mutta muitakin cloud-palveluita alkaa olla monia. Pelkkä kuva-sana ei ole uutuus, niitähän voi lisätä blogeihin; on olemassa äänilinkitys, mutta se toimii viiveellä. Kun toimisto-ohjelmilla tehtyjä tiedostoja on ladattu omalle koneelle (tai vaikka tikulle), voidaan toimia offline.   Tämäntyyppiset ääni-kuva-tiedostot ovat luovuutta edistäviä, koska oppija voi olla itsekin aktiivinen. Jakaminen mahdollistaa YHTEISET tehtäväpankit, joten ilman oppikirjoja voi aivan hyvin opiskella. Dropboxin tiedostoihin voi linkittää helpolla.

Sanelua, kuvia

Kuva
Kuvassa näkyvät selvyyden vuoksi ScreenMarker- ja Virtual Notes -työkalut. Lexin on upeasti toteutettu, monikielinen ruotsalainen materiaali, suomi hyvänä ykkösenä. Tällä tavoin materiaaliin saadaan dynamiikkaa lisää, kun opiskelija voi itsekin tehdä muutakin kuin klikata. Sen ansiosta että huomasin Uuden Suomen lukutoiminnon uudistuneen sain idean sen käyttämisestä aktivoijana saneluissa. Olen selostanut sitä ideaa täällä . Huomasin että ajatusta voi soveltaa moneen muuhunkin palveluun, missä on jo valmiita äänitiedostoja. Niitä kaikkia voi käyttää saneluissa netistä saatavilla, monikäyttöisillä työkaluilla. Tämä antaa mahdollisuuden osallistua aktiivisesti muuten hienoihin ja valmiisiin palveluihin. Se vähentää myös opettajan työtä ja painottaa opiskelijan omaa luovuutta ja vastuuta. Toki niistä voi tehdä sosiaalisempia, kaksikin voi osallistua samaan tehtävään. Aputyökaluina ScreenMarker ja Virtual Notes , joilla on muutenkin paljon käyttöä, jos työskentely olisi Oppitorilla e

Onko netti ja tietokoneet syynä lukutaidon huonontumiseen

Kuva
Iltalehti joka sinänsä elää lyhytjännitteisillä kohuuutisilla kirjoitti pääkirjoituksessaan huolestuneena suomalaisnuorten, etenkin poikien lukutaidon huononemisesta ja epäili Internetin vaikutusta pääsyyksi. Toisaalta se peräänkuulutti tutkimusta, mikä tietysti on kohtuullista. Epäilen vain voiko näin monisyistä asiaa vangita. Jutussa suositeltiin koulun rauhoittamista ikään kuin Internet-vapaaksi alueeksi. Huoli on sinänsä aiheellinen, mutta kirjoitus haukkui mahdollisesti väärää puuta. Tietokoneet ja netti on vielä paljolti ottamatta käyttöön suomalaisessa koulussa. Teknologiaratkaisut älytauluineen eivät ehkä kuitenkaan toimi. Syy ongelmiin saattaa kuitenkin olla koulun sisäisessä toiminnassa, työtavoissa, jotka eivät ole päässeet kehittymään. Millään kouluun ei voida lisätä niin paljon opettajavoimia, että ne riittävät lehden peräänkuuluttamaan kontaktiin ja kompensoivat muita puutteita. Netistä ja tietokoneista ja niiden mahdollistamasta ilmaisesta vertaisverkosta sen

Lisäyksiä

Kuva
Tehtävänä voisi olla: Kuuntele uutinen ja kirjoita mitä laatikoissa oli! Verkkolehti Uusi Suomi on saanut uudistetun uutisten ääneenluvun. Lukijana on miellyttävä naisääni. Palvelu on hyvä lisä myös suomea opiskelevien nettiresursseihin. Samaan aikaan voi seurata tekstiä ja kuulla se luettuna. Heti voi keksiä muutakin käyttöä, esimerkiksi: Kuuntele ja kerro tai kirjoita, mistä uutisessa on kyse. Peitä osia tekstistä piirtotyökalu -ScreenMarkerin "laatikolla" ja yritä keksiä mitä siinä kohdassa sanottiin. Myös koko kappaleen voi peittää ja kirjoittaa teksti saneluna. Nämä menevät artikkeliin Alati uudistuva oppikirja . Lisiä Oppitorille: Ikuinen kalenteri menee Aikaan Vuodenkierto , Hgin kaupunginmuseo, menee Vuotuisjuhliin . Picture Dictionary ei toimi minulla oikein hyvin vielä. Arctinetin Elävä kivikausi ja elävä pronssikausi , menee historialinkkeihin Finnish Consonant Gradiation Finnish Noun Inflection Finnish Syllabification The Finnish

Leikkiä kielellä

Kuva
Kuva ei millään tavalla liity aiheeseen. Tuon köyden kestävyys riippuu siitä mistä se riippuu. Tämä lause oli oma keksintöni, esimerkki holoriimeistä, jotka käyttävät kielen homonyymisyyttä tehdäkseen kaksimielisiä lauseita. Alivaltiosihteeri on ryhmä joka on menestyksekkäästi viljellyt varsinkin palindromeja , lauseita jotka voidaan lukea myös lopusta alkuun ja merkitys on sama, kaksimielisyyttä sekin. Tästä keräämästäni homonyymilistasta voinee kirjoittaa holoriimejä , eli lauseita joilla on ainakin kaksi merkitystä. Oma aikaisempi kokoelmani kielileikeistä Toinen kokoelma sanaleikeistä Huumorilinkkejä J. Pahikkalan kotosivuilta löysin leikillistä kieliaineistoa, sieltä on myös Tuuli-ohjelma. Siellä oli myös hyvä uudissana palindromeille: peroiset. Kansainvälisiä peroisia Ääniverbejä , ladattava tiedosto Pieni lounaismurteiden  sanasto .   Vanhoi sanàntavoi . Sijoitin edellisen murrelinkkeihini ja jälkimmäisen sanontakokoelmiin , molemmat laajoja ja paljon k

Tuuli-ohjelma ja verbiharjoitukset

Kuva
Törmäsin jo vuosia sitten mielenkiintoiselta vaikuttavaan Tuuli-ohjelmaan, mutta en saanut sitä ladattua koneelleni. Nyt se kuitenkin onnistuu, toivottavasti lukijallekin. Lataus täältä , monikielinen ohjeistus. Ohjelma vaikuttaa käyttöliittymältään vanhalta, mitään ei tehdä hiirellä, eikä käyttöliittymässä ole mitään ylimääräistä. Se pelittää sen minkä lupaa ja on nähdäkseni arvokas lisä suomen verbien käytön opettelussa. Siinä on kuulustelutila , jossa muotoja voi harjoitella. Ohjelma on tarkoitettu peruskoulun yläastelaisille ja lukiolaisille, mutta suomea opetteleville se vasta on hyödyllinen, ehkä muiden netin resurssien kanssa, joita itse kokosin. Niiden avulla verbeistä saa perusmuodon, mitä Tuuli-ohjelmassa tarvitaan. Siinä harjoitellaan verbien taivutusta ja syntaksia . Linkki kertoo parhaiten ohjelman sisällön. Oli hieman vaikeuksia ohjelman lataamisessa, kun en ole tottunut tämänkaltaisiin. Ohjelma latautui tarvittavine tiedostoineen latauskansioon (Downloads) Ohjelma