Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2010.

Entropia

Kuva
Entropia tarkoittaa mielestäni ennen kaikkia luonnonlainomaista aineen ja energian muuttumista sellaiseen muotoon, että kaikki on kuin ohuena vellinä. Energia ei katoa vaan muuttuu toiseen muotoon on termodynamiikan I laki. Toinen pääsääntö on juuri se, missä puhutaan entropiasta. En tiedä, onko käsitteen käyttäminen yhteiskunnan ja sen ilmiöiden kuvaamisessa huuhaata, mutta minua se ainakin puhuttelee. Siinä käsitellään kaaosta ja kaiken loppumista ja maallistumista. Sellainen puhuttelee pessimistiä , joka näkee oman aikansa myös loppuvan ja toivoo, että yhtä pahasti käy muillekin. Länsimaiden perikato , Götterdämmerung , Ragnarök , eivät ne ole varmaankaan yhteneväisiä, mutta kertovat pessimismistä. Toki esimerkiksi teknologian kehitysnäkymissä on paljon aihetta optimismiin; peli ei ole pelattu alkuunsakaan. Jollakin tavalla kyynisyys on vallannut ikääntyvän johtavan mediaväen. Poliitikkojen on vaikea nostattaa heidän pessimismiään myönteisyydeksi, mikään ei kelpaa ja vain

Linkkejä

Kuva
On olemassa kolmaskin, Wallwisherin kaltainen "terrific" palvelu, Online Stickies . Käsinkirjoitetun näköisiä fontteja Bloggerin käytölle omistautunut blogi Faktoja nokkosista , BBC Koululaisten sanaselityksiä ja koevastauksia , jotka lisäsin huumorilinkkeihini . En tiedä mitä tessellaatiot ovat suomeksi, mutta tiedän käsitteen, generaattori . Nettisivujen tekemispalvelu Voit tehdä Bollywood -filmejä omin tekstein! Tee itsellesi webbi-kasvot!  Hautakivi-generaattori , ääkköset toimivat, laita isot kirjaimet Generated at GetGreatCodes.com Yksi clipart-palvelu, OpenClipArt Selkeitä Clip Art -kuvia: Discovery Barry´s Kielenopetukseen iBand First free clipart En ehtinyt kunnolla tarkistaa ovatko nämä läpinäkyviä. Ruotsalaisia tv-ohjelmia yhdessä paikassa Tutustu Tukholmaan Victorian häiden innoittamana , Hesa. Firefoxille on lisäosina vaikka kuinka paljon leikepöydän laajennuksia ja vastaavaa.

Kuvien, sanojen ja linkkien kerääminen Stickies-lapuilla

Kuva
Kuvassa on postauksesta poimittuja sanoja stickies -lapulla. Stickies , joka muistuttaa keltaisia muistilappuja, on moneen kääntyvä vekotin. Ei lapun edes tarvitse olla keltainen; värin voi valita ja saada kuvan sulautumaan taustaan. Pientä kehysviivaa en ole onnistunut häivyttämään. Stickies on hyvä kirjoitusohjelma, ja siihen voi laittaa kuviakin. Siinä on yksinkertaista kuvan käsittelyä. Erilaiset valikot saa kun klikkaa lapun otsikkoa ja itse lappua hiiren oikealla. Jälkimmäisessä on kuvan käsittelyä, mm. koon. (Kannattaa tutkia.) Tekstiä lappuun voi laittaa paitsi kirjoittamalla, myös leikepöydän kautta, mutta helpointa on valita tekstinpätkä, lyhyt tai pitkä ja vetää se hiirellä siihen. Lappuun voi siirtää vetämällä myös erillisiä linkkejä , mutta huomaan että ei linkitettyä tekstiä niin että linkki pysyisi päällä; se poimii vain tekstin siinä tapauksessa, linkki pitää ottaa erikseen, mutta sen voi poimia samalle lapulle. Ja linkit pysyvät kykenevinä avaamaan sivunsa. Lappuja

Sananvapaus

Kuva
Vaikka yksilön mielestä toisella saattaisi olla aivan idioottimaiset mielipiteet, ei silti sananvapauteen pitäisi kajota. USA:ssa ollaan äärimmäisyyteen asti vakuuttuneita siitä, että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä, meillä se ei ole itsestään selvää enää. Olimme koko sodanjälkeisen ajan rähmällämme itään siksi, että pelkäsimme joutumista konfliktiin vahvan naapurin kanssa, joka polki ihmisoikeuksia. Venäjä on Neuvostoliiton perillinen paljossa, siellä valehtelu oli nostettu systeemiksi. Nyt tuntuu siltä, että poliittisilla mielipiteillä on määrittelyoikeus, jos mennään oikeusministerimme viitoittamalla tiellä eteenpäin. Hän kyllä siloittelee tuossa linkissä. Mielipidevangit kohta puuttuvat.

Sanakirja-asioita

Kuva
Toistaiseksi yritän kiusata aivojani tuottamaan joka päivä jotain uutta tai hieman uudelleen käsiteltyä. Tänään huomasin uudelleen, että myös itse Googlen Chromessa on Googlen sanakirja ihan suoraan lisäosana . Laitoin sen sanakirja-artikkeleihini . Löysin myös yhden uuden hienon englannin lisäosan sanakirjarintamalla, Answers . Se on Firefoxin  ja toimii painamalla Alt ja klikkaamalla sanaa. Aika hyvä on myös Babylon Word Search Firefoxille. Sanan tai ilmauksen valitsemalla voi hiiren oikealla hakea sanakirjamääritelmiä tai käännöksiä. Yllätyksekseni tämä palvelu antaa hyviä suomenkielisiä määritelmiä englanninkielisille sanoilla, yksi wikipediasta,toinen Online -sanakirjasta (mikä se sitten lie?). Jos ei suomenkielisiä määritelmiä löydy, tulee englanninkielinen. Sanakirja.org :n saa myös Firefoxin lisäosaksi, mutta ei se mielestäni ole ollenkaan verrattavissa Googlen sanakirjaan, ei yhtä hyvä. Nämä ovat helppokäyttöisimpiä sanakirjoja. Olen kerännyt paljon muita sanakirjali

Listoja Suomesta

Kuva
Suomalaiset vapaaehtoiset ovat kiitettävästi tehneet wikipediaan englanninkielisiäkin listoja merkittävistä, Suomea ja suomalaisuutta koskevista asioista, kuten: Lists List of cities and towns in Finland List of Finns List of Swedish-speaking Finns List of Finnish companies List of Finnish television stations List of newspapers in Finland List of universities in Finland List of bands from Finland List of Finnish wars History Finlandization Kansallisbiografia Politics Foreign relations of Finland Military of Finland Gun politics in Finland Infrastructure Education in Finland Communications in Finland Crime in Finland Transport in Finland Fire fighting in Finland VR Group (Finnish State Railways) Culture and sports Football in Finland Ethnic issues in Finland Miscellaneous Protected areas of Finland Outline of Finland , wikipedia Tutuista asioista lukeminen vieraalla kielellä on tehokasta kielenopettelua. Myös ulkomaalaiselle suomen opiskelijalle luulisi näistä

Leikepöydän laajennus ja nettihistorian tallennin

Kuva
Yritän luodata netin ilmaista aineistoa, ymmärrän kyllä, että eivät firmat ohjelmia hyvää hyvyyttään tee, jotakin niiden on saatava katetta, ja se on suuri ongelma. Vaikka leikepöydän laajennus, M8, vaikuttaa näppärältä ja käyttökelpoiselta, en kuitenkaan periaatteesta kerää itselleni turhia maksuja. Minua on juksautettu jo tarpeeksi tässä elämässä. M8 lähettää itsepintaisesti viestejä työpöydälle, että siirtyisin mainoksettomaan versioon maksamalla jotakin tai sitten päivittäisin laajemman version, joka kyllä sekin vaikuttaa oikein hyvältä. Haen netistä toisia, vastaavia leikepöydän laajennuksia. Yksi tarttuu haaviin, lataan sen ja odottelen, koska ilmestyy catch, varmaankin pienen odotteluajan jälkeen. Sanottiin, että ohjelma on privaattikäytössä ilmainen. Ohjelma on nimeltään ClipMagnet ja ensinäkemältä se vaikuttaa sinänsä loistavalta idealta. Netissähän on vaikka kuinka paljon hienoa materiaalia. Tämä ohjelma avaa sanojen käsittelyohjelman kaltaisen selaimen, johon leikkeet t

Päivän sekatavarakauppaa, ei ole lakkouhkaa

Kuva
Tässä on taas mashup-sanakirja, Linguee , joka näyttää hyvältä. Siinä on englantia saksan kautta tai päinvastoin. Edistorm näyttäisi olevan vastaava palvelu kuin Wallwisher , joka on tunnustettu hienoksi. Se pystyy keräämään ikään kuin post it -lappujen muodossa monenlaista tietoa ja linkityksiä. Vähän samassa hengessä, mutta kyseessä on käsittääkseni uutistenlukijan avulla tehty kokooma, jolla pystyy vaikka kilpailemaan median kanssa, on Pageflakes , joka on ns. aloitussivu. Olen käynyt yhdellä sellaisella ja Pageflakes toimii omituisesti, kun se vie minut aina sinne, jos klikkaan osoitetta . Varmasti harjoittelemalla saisin toimimaan. Sivun saa siis näkymään muillekin kuin tekijälleen, mielestäni iGoogle on henkilökohtainen. Idiomizer on englannin erityisesti ja kielten erityisesti harrastajalle kultakaivos nimensä mukaisessa puuhailussa. Nettielämää -kirja on saatavilla ilmaisena pdf:nä. Se on ohjekirja kansalaismediaan yms. tutustumiseksi, tunnettujen asiantuntijoiden

Kortisto

Kuva
Ennen vanhaan windowsin käyttöjärjestelmässä oli kätevä kortisto-ohjelma, mutta Microsoft on lopettanut sen jakamisen. Jos olisi tullut talletettua ohjelma korpulle, se toimisi varmaan yhäkin. Kortiston eli card file -ohjelman avulla olisi helppo kerätä itselleen kielen sanastoa. Siihen oli mahdollisuus laittaa sekä kuvaa että tekstiä. Netissä on muita kortistoja, varmaan löytyisi ihan ilmaisiakin, olen sen tehnytkin ja ehkä haen sen esille. On olemassa eräs ohjelma, joka johtaa Google-hakuja, AZZ Cardfile , joka on edullinen shareware; se ei sinänsä hätkähdä ja lopu vaikka kokeiluaika loppuisikin. Ohjelman voi ladata kokeiltavaksi. Niille, jotka haluavat linkittää ohjelmaan, on olemassa mahdollisuus saada ilmainen lisenssi. On kuitenkin kokonainen ryväs netissäkin toimivia kortistoja, jotka kuuluvat käsitteen flash card alle. Niiden edeltäjiä ennen nettiaikaa olivat pahviset kortit, joissa toisella puolella oli esim. sana ja toisella puolella kuva. Sillä tavalla opeteltiin sanasto

Sanojen (ja kuvien) kerääjän työkalu, leikepöytäohjelma

Kuva
Windowsin leikepöytä on yksi eniten käyttämistäni windowsin työkaluista. Ilman sitä ei juuri pärjäisi uupumattomassa linkittäjän työssä. Sen käyttö olisi hyödyllistä jokaiselle, joka haluaa päästä helpommalla. Muistin, että on olemassa vielä kehittyneempiä muotoja leikepöydästä. Voisi olla pedagoginenkin tarve, että tarvitsee kerätä sanoja , lauseita ja sen puoleen kuviakin ja liittää ne vaikka työblogiin tai sanojen käsittelyohjelmaan. Sanoja voi sitten käsitellä eri tavoin, hakea merkityksiä, perusmuotoja, kirjoittaa lauseita. Kuvia voi käyttää myös kirjoituksen herättäjänä. Yksitellen windowsin toiminnalla toki käy, mutta voi käydä työlääksi siirtyä ohjelmasta toiseen. Voisi kuvitella, että on helpompi tehdä kaikki samaan syssyyn. Työpöydän laajennusohjelmia on varmasti paljonkin, mutta otin netistä yhden, M8 , joka ensimmäiseksi eteen sattui - ja hyvältä vaikuttaa. Lataamisessa ei ollut ongelmia. Toimii kaikissa windowsin käyttöjärjestelmissä ja varastoi 25 leikettä. Ei estä to

Googlen sanakirja vieläkin helpommalla

Kuva
Ei ole enää ajankohtainen... Netin ilmaisohjelmilla kuten Open Office on jo melko paljon näkyvyyttä. Ilmaisohjelmia käyttämällä sekä yksityinen että yhteisö pystyy saamaan melkoisia säästöjä. Muitakin ilmaisohjelmia on vaikka kuinka paljon, mutta on olemassa ainakin yksi, melko salassa pysynyt Googlen sanakirja -palvelu , jonka käytöstä olisi suuria oppimis-, yksityistaloudellisuus- ja  jopa kansantaloudellisia etuja. Idea on periaatteeltaan sama kuin siinä, että ihmiset käyttävät halvempia lääkkeitä kalliimpien tilalta, kulkevat polkupyörillä yksityisautojen sijaan, seuraavat mediaa netin välityksellä sen mieluummin kuin, että tilaisivat paperilehtiä. Aina on  tosin jokin taho, joka kärsii, sillä on asiaan suunniteltu kaupallinen, maksullinen palvelu: niitä toki pitää olla, että kannattaa kehittää palveluita nettiin ja ylipäätänsä. Hyvin suuressa määrässä nettimediaa ja tuotteita ansaintalogiikka ei ole vielä kunnossa. Sitä mietitään päät puhki kaikkialla maailmassa. Aikoinaan k

Sensagent

Kuva
Ihan sattumalta löysin mashup-tyyppisen palvelun nimeltä sensagent . Mashup tarkoittaa ehkä kahden tai useamman palvelun koostetta. Vaikuttaa ranskalaiselta. Tämä on sitä netin voimaa. Ilman että tästä huudellaan kovaan ääneen tuollainen mahtava palvelu on kehitetty. Suomeksi ei ole tietääkseni saatavilla maksutonta yksikielistä sanakirjaa, tässä sellainen on. En vain tiedä vielä, mistä se päätyökalunsa ottaa. Voi olla Googlen sanakirja tai wiktionary. Kielivaihtoehtoja on paljon. Englanniksi tulevat tietysti kaikkein runsaimmat tuotokset, mutta kyllä suomenkielisestä sisällöstäkin saa iloita. Tulee samaan syssyyn sanojen semanttisia yhteyksiä, voi kääntää kielten välillä, tulee wikipediamääritelmiä, milloin sellaisia on, tulee nettisivuja kuten Googlen hausta. Suomenkielistä sanaa hakiessa tulee mm. näitä osioita: synonyymejä  fraaseja  semantiikkaa  esimerkkejä  wikipedia  käännökset Mistä se nuo synonyymit hakee, kiinnostaisi tietää. Useimmiten ne ovat oikein, mutta huomaan, ett

Googlen kääntäjä

Tässä alhaalla on vain Googlen kääntäjä. Googlen sanakirja on aivan eri asia. Kääntäjä kääntää toistaiseksi summittaisesti tai väärin. Oikein tulevat vain alkeelliset lauseet. Googlen sanakirjaa en löydä gadgetina, mutta kyllä sitä käyttäviä toimintoja , jotka ovat erittäin hyviä. Pelkän googlen haun saa toimimaan sanakirjatavalla, jos kirjoittaa eteen define - myös suomeksi. Kirjoitin define lehmä ottaakseni ihan maanläheisen esimerkin. Ha haa, olipa tuuria, kun rupesin kokeilemaan tuota define -funktiota. Olenhan kaivannut modernia sanakirjaa, joka määrittelisi suomeksi suomalaisia sanoja, nyt sellainen näyttää löytyneen: sensagent . Siellä on paljon kielivaihtoehtoja, mutta keskitytäänpä vain suomeen. Kun kruksaa suomi, jo rupee Lyyti kirjoittamaan! En tiedä vaikka olisi taustalla Googlen sanakirja, mutta paljon tulee hyviä selityksiä! Sen saa myös kääntämään sanakäännöksiä muutamalla lähtökieltä ja kohdekieltä! Paljon on myös mainoksia, mutta se ei haittaa, yrittävät kiivaasti

Palapelin rakentaja

Kuva
Kasasin valtavan palapelin ja huomasin, että yksi pala keskeltä puuttuu! Tiesitkö, että voit helposti rakentaa oman täsmähakukoneen ? Puhuvat valokuvat, Fotobabble , kuvan pystyy ottamaan sujuvasti jopa verkko-osoitteesta. Paljon pedagogisia mahdollisuuksia. Vähän vastaava: Blabberize . Jos haluat petkuttaa tekeväsi ahkeraa kirjoitustyötä, näppäimistön ääntä . Itämeri pintaa syvemmältä , lisäsin Suomen luonnon linkkeihin . Kuvien hakukone Human interest: Millaista olisi asua kirkossa? Kettu ja koira ystävystyivät

Kuva ja sana

Kuva
  Ei nyt mikään kovin hauska teksti, mutta parempaankaan en pystynyt. Eläin on kuitenkin maitovalas. Netissä on paljon huumorikuvia, missä johonkin kiinnostavaan, hassuun kuvaan on liitetty kuvateksti joko puhekuplan tai muunlaisen tekstin muodossa. Sellaisia kuvia näkee usein lehdissäkin. Se on helppoa ja luovaa. Toki tavallisinta on kirjoittaa aivan asiallisia kuvatekstejä. Englanniksi on olemassa sana, caption , joka tarkoittaa, kuvatekstiä, otsikkoa tms. Ihan mitä tahansa kuvaa voi käyttää ja viitaten asiantuntijaan, Kemppiseen, sitaattioikeuden perusteella kuvan voi jopa julkaista. Ehkä jopa kuvan ominaisuuksissa oleva vihje riittää linkiksi siihen, mistä kuvan on ottanut. Kuva voi olla myös ko lähteessä muualta otettu monenkin ketjun kautta. Kuka omistaa alkuperäisen oikeuden, ei ole helppoa selvittää ja kysyn kannattaako se edes. Ei kannata ruveta kaivamaan verta nenästään ja käyttää kotimaisia, voi tulla turhaa riitelyä. Sitä paitsi uskon näppituntumalla, että kuvan käy

Sekalaista

Kuva
Mukavan näköinen kuva. Pikkuvauva mittelee toista katseellaan kuin sumopainija. Pystyisikö hän mieltämään sellaisen asenteen, vai onko se meidän mielissämme, kun näemme miehet, jotka näyttävät sumopainijoilta? Sosiaalisesta mediasta on julkaistu sanasto, pdf Kuvakkeiden hakukone Kuuluisia valokuvia Tämä on sellainen kuva, johon pitäisi laittaa puhekupa ja kuten englanniksi sanotaan: caption. Mitähän Lissukin siinä ajattelee, kun on niin myrtyneen näköinen?

Kokeilu AudioPal- palvelulla

Kuva
Tässä on linkki samaan viestiin , minkä voi myös soittaa täältä:                                             

Wallwisher

Kuva
Esittelen tänään valtavan hienon pedagogisen apuvälineen nimeltä Wallwisher. Se on ikään kuin virtuaalinen ilmoitustaulu. Kun pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa nettiin n.15 vuotta sitten eräällä kurssilla, silloin oli suurta huutoa ns. Bulletin Board System . Se kuuluu netin historiaan merkkipylväänä. En siitä paljoa ymmärtänyt enkä monista myöhemmistäkään "huudoista" kunnes pääsin mukaan vasta, kun selkeät blogit astuivat areenalle. Nyt netissä on tarjontaa vaikka minkälaisista mahdollisuuksista. Wallwisher on varteenotettava seuraaja bulletin boardina/ ilmoitustauluna, koska se on sitä mitä suurimmassa määrin. Perustaminen on äärimmäisen helppoa. Asetuksista voi valita kenelle tahansa mahdollisuuden postittaa tälle ilmoitustaululle tai sen voi pitää rajattuna. Ilmoitustauluja voi perustaa vaikka kuinka monta eri teemoille. Postaukset ovat kuin post it-lappuja; niitä voi siirtää hiirellä ja kasata vaikka päällekkäin. Lappuun voi kirjoittaa viestin ja laittaa linkin h

Kommunikaatiotaitoja edistävä harjoitus ideana

Kuva
 Kuvan lähde , kommunikaation kaavakuva Kehitän tässä aikaisempaa ideaani. Sain sysäyksen siihen tästä netin harjoituksesta , missä ihmiset saadaan keskustelemaan ja kommunikoimaan yksinkertaisen tehtävän varjolla. Selostan sitä erikseen myöhemmin. Tässä ideassani on myös kyse eräänlaisesta pelistä, mutta oikeasti KOMMUNIKAATIOSTA . Tuossa Tripticon sinänsä erinomaisessa pelissä operoidaan vain muutamalla kuvalla ja siihen liittyvällä keskustelulla, tässä minun pelissäni on mahdollisuus rajattomiin määrään kuvia, piirtämisestä ja myös muustakin. Kommunikaatio käydään kirjoittamalla, on mahdollisuus myös, että se on suullista esim. skypen , google talkin tai vastaavan kautta, myös netin videoneuvotteluna. Tavallinen kirjoittaminen on mielestäni kuitenkin paras. Viestit voi vaihtaa sähköpostissa, mutta myös esim. Gmailin Buzzissa . Osanottajia voi olla kaksi tai useampia. Voidaan olla samassa työtilassa kukin omalla tietokoneellaan nettiyhteydessä, tai maantieteellistä rajaa ei ole.

Koulun risupaketti

Kuva
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero varoittaa, että syrjäytyneiden maahanmuuttajanuorten rikollisuudesta voi tulla ongelma, jos kotoutuminen ei tuota tuloksia. Mahdollisimman korkeassa asemassa oleva poliisi(viranomainen) sanoo samaa, josta itsekin olen huolissani. Toista vuotta sitten perustin tämän Oppitori-blogin, jotta voin tehdä parhaani omalta osaltani maahanmuuttajien suomen kielen eteen. Televisiosta kuulee usein varsinkin täällä pienestä asuneiden nuorten kielen kuulostavan ihan normaalilta suomelta toisin kuin aikuisten, jotka eivät hevin pääse eroon aksentistaan. Epäilen kuitenkin, että näennäisesti kieltä osaavilla voi olla silti suuria aukkoja, ovathan monet kantasuomalaisistakin kielipuolia, vaikka puhekieli saattaa kuulostaa ihan tavalliselta. Me emme itse huomaa, kuinka puhekieli ja kirjakieli ovat eriytyneet toisistaan. En kuvittele, että Oppitori puhuttelisi suoraan esim. maahanmuuttaja-nuoria vaan korkeintaan varttuneempia, opillista sivistystä saaneita ja esim. englan

Ihan vain linkkejä

Kuva
FlickrPoet on palvelu, johon voi kirjoittaa myös suomenkielisiä sanoja eli tageja, koska myös suomalaiset tallentavat kuviaan ko. palveluun. Tuloksena on joka kerran erilainen kuvakertomus, johon saa itse keksiä sisällön. Joskus se voi muistuttaa jopa runoutta, siitä varmaan nimikin. Jokin aika sitten löysin yhden hyvän äänityslinkin, AudioPal -nimisen. En ole ääntä kovin paljon tutkinut, sillä ääni on herkkä asia. Tuhat Sanaa -blogista löysin palvelun , jolla Ylen pieniin pomoihin kuuluva Tuija Aalto lähettää podcastia. Hänellä on tietysti rutiinia, amatöörille äänilähetys voi olla iso haaste. Ääntä voi lähettää paitsi edistyneellä matkapuhelimella myös tietokoneeltaan. Luulisi kuitenkin olevan myös hyvä pedagoginen työkalu. Samasta blogista löytyy Bambuser -palvelu, jolla voi tehdä televisiolähetyksiä kamerapuhelimesta tai tietokoneen webcamista. BloggerStop.Net on palvelu, mistä löysin mielestäni erittäin hyvän Random-toiminnon, jolla voi hakea Bloggerin blogin postauksist

Satunnainen postaus/artikkeli Bloggeriin

Kuva
Täällä on selkeämpi artikkeli tästä aiheesta. Tuli mieleen, että olisi hyvä sellainen linkki, jota klikkaamalla saisi satunnaisen merkinnän, postauksen tai artikkelin (miksi niitä kutsuukaan) omaan Blogger-blogiinsa. Kesti aikansa ennen kuin löysin oikeat sanat, millä sitä hakisi. Se olikin yksinkertaisesti, nyt kun sen tietää, random blogger post. Aluksi löytyi intialainen nuorimies, jolla oli hyvä Blogger-aiheinen sivustonsa . Muuten kuvaavaa Intian potentiaalista: maa on täynnä eteviä tietokoneihmisiä, joille englanti ei ole ongelma, korkeintaan korostus on. Hänen koodinsa ei toiminut, ei se näyttänyt toimivan hänen omassakaan blogissa - ilmeisesti Bloggerin muutosten johdosta. Eräässä toisessa sivustossa , sekin kai intialaisen tietokoneihmisen tekemä, oleva koodi kuitenkin toimi. Jos haluat kokeilla, sijoita linkistä löytyvä koodi Blogger-blogisi sivuelementiksi. Piti muuttaa vain vähän tekstiä kohdasta, missä luki jotakin "Are ya feeling lucky, punk?" vaikkapa suo

Linkkejä

Kuva
Suomalaisten opetustaulujen lisäksi on tietysti ruotsalaisia skolplanscher, jotka eivät suuresti poikkea omistamme. Täällä on yksityinen Koulutaulu-museo . Saattoi olla, että koulutaulujen idea tuli meille kuten Ruotsiinkin Saksasta, mutta on niitä englanninkielisessäkin maailmassa, olen tiennyt nimenkin. Ruotsissa on muistaakseni toinenkin iso paikka katsoa koulutauluja, mutta ei ole tullut kirjauduttua. Kuvahaku aiheesta .Täällä on minun nostalgiajuttuni aiheesta opetustaulut. Online stopwatch , on pedagogista käyttöä Musiikkikoneita: Synthesia , ladattava Monkey Machine , online -rummut The Symhony of Science -projekti 8 erikoista hotellia Mies ihailee tsaarinaikaa , English Russia Opetuksellisia pelejä lapsille Matematiikkaa koululapsille Cool Tools for Schools

Aurinko nousee lännestä

”En-till-En – Falkenbergs väg till framtiden?” är den tredje och avslutande utvärderingsrapporten om satsningen på en dator per elev i Falkenbergs Kommun. Satsningen har uppmärksammats såväl nationellt som internationellt och bidrog till att Falkenberg utsågs till Sveriges IT-kommun 2009. Tänä aikanako, jolloin luemme koulujen lakkautuksista ja erinäisistä koulua koskevista säästötoimista, pitäisi miettiä ja innostua En-till-En -ajatuksesta, jossa ideana on kannettava tietokone jokaiselle peruskoulun yläasteen oppilaalle! Läntisessä naapurissa tähän on kuitenkin innostuttu. Eräässä kunnassa, Hallandin maakunnassa, Falkenbergissa sellainen kokeilu on tehty ja se on herättänyt suurta kiinnostusta koko maassa. Täällä on projektin johtajan blogi . Kokeilusta on tehty jo kaksi raporttiakin tutkijoiden voimin ja se on tehty ruotsalaisella perusteellisuudella. Näyttää siltä, että projektia on valmisteltu hyvin ja tutkittu myös. Yleensä pedagogiset kokeilut ovat tuomittuja onnistumaan, täm

Sekalaista

Kuva
Löysin ilokseni muutaman kiinnostavan ruotsalaisen IT/Edublogin, joista sitten on helppo jatkaa eteenpäin. Yksi on jaglärmigteknik , jossa ei ole vielä kovin paljon postauksia, mutta jotka ovat sitäkin kiinnostavampia, jotkut kertovat vanhoista tutuista vempaimista, toiset ovat uusia. Yksi on Flexspan , jota pitää ruotsalaistunut skotti. Yksi I´m All For It . Yksi, jossa myös on paljon kiinnostavaa on Uggleblogg . Viimeinen vaikuttaa oikealta kultakaivokselta. Ruotsissa on hyvä, valtion tukema koulutusohjelma verkossa, PIM , jossa on muutamien perusohjelmien ja palveluiden opettamista melkein kädestä pitäen. Ruotsissa on myös veteraanibloggaaja Anita, jonka Surftips - Seniorer on kuulunut lukuluettelooni. On olemassa toinenkin Surftips , tietokonelehden. On olemassa suomalainen blogi, joka on kartoittanut musiikkihärveleitä verkossa . Tuottelias Larry Ferlazzo on julkaissut jutun siitä, miten hän taivuttelisi netin mahdollisuuksiin epäluulolla suhtautuvia kokeilemaan. Ykkösosa

Sanastolinkkejä ja muuta sanojen rakastajille

Kuva
En ole aiemmin törmännyt tällaiseen hakukoneeseen, TEPA - Sanastokeskus TSK:n termipankki . Se yhdistää monia sanastoja, kuinka monta en tiedä. Mukana on Kotuksen sanastoja, jotka muuten ovat maksullisia. Siinä on sanojen rakastajalle maistelemista. Se ei selitä sanoja muuten kuin antamalla vieraskielisiä vastineita, mutta se on jo paljon. Hakukone toimii kuin sanakirja. Jos jossakin sanalistassa on jäänyt antamatta englanninkielinen vastine, sekin voi usein löytyä OTT:n klikkausanakirjalla, joka on sammumaton innostuksen lähteeni monikäyttöisyydessään. Se on itse asiassa Googlen sanakirja, mutta toimii tässä myös suomesta englantiin ja päinvastoin, kaksoisklikkaamalla. Vasemmalla on sellainen linkki kuin Pikahakupainike, jossa selitetään miten haun saa toimimaan selaimissa suoraan. Minulle se ei vielä selvinnyt. Haku ei anna ihan perussanoja, mutta termiluonteisia sanoja, joita on kyllä yllättävän paljon. Tavalliset nettisanakirjat selviävät perussanoista. Täällä on vastaava term

For Christ´s sake

Kuva
Kuinka amerikkalaiset näkevät Euroopan Steven M. Johnson 70 klassista amerikkalaista pakkausta Free Online Photo Editor

Järjestystä kaaokseen

Kuva
Yksi parhaimpia listoja, joista voi helposti löytää parhaita opetus- ja oppimislinkkejä on Box of Tricks -nimisen sivun aakkosellinen luettelo . Siinä on selitetty lyhyesti, ilman krumeluureja, mitä linkeissä tapahtuu. Blogeissa merkinnät ja  tipsit häipyvät helposti näkyvistä. Joskus olemme liian kunnianhimoisia ja yritämme sisällyttää kaiken. Larry Ferlazzon edublogi esimerkiksi on ulkoasullisesti vaatimaton ja listoja on liikaa, vaikka hän onkin ehkä johtava alallaan. Itsellänikin, joka olen näistä ammentanut, on ongelmia hakemistojen kanssa. Olen tehnyt hakemistoja erillisinä merkintöinä . Minulla ei ole harhakuvia, että niitä käytettäisiin kaiken tarjonnan runsaudessa, mutta kuitenkin itseni takia ainakin. Varmaankin suurin kävijöiden määrä tulee Google-hauista. Sama se on itsellänikin. Sitä voisi kutsua informaatioähkyksi , vaikka en sitä sellaisena otakaan. Olisi niin paljon hyvää luettavaa, ettei aika millään riitä. Ehkä sellainen palvelu olisi se kaikkein paras, millä

Kielipakinointia

Kuva
Tykkään lukea kevyitä kielipakinoita. Pidin paljon nimimerkki Kirlahin aiemmasta blogista , jossa kielipakinointia oli enemmän kuin nykyisessä. Jäljellähän ne yhä ovat. Hänellähän on myös suomeksi ja saksaksi Suomesta ja suomalaisuudesta kertova blogi . Oikein mukavasti kertoo kielestä Agricocacola ja myös Suomensuojelija . Kotuksen blogit ovat asia erikseen. Siellä on paljon päteviä bloggaajia ja Kotuksen sivuilla paljon linkkejä kielipakinoihin, joihin en ole vielä ehtinyt kunnolla tutustumaan. Oikeakielisyys, en sano että ammatti-ihmiset siihen enää pitäytyvätkään, ei kuitenkaan ole se alue, josta olen eniten kiinnostunut. Kielellä leikitteleviä bloggaajia on. Yhdyssanakuvat on oikeastaan nerokas. Joitakin kieliblogeja: Kielikuvia Kielikukkanen Arina Sana viikonvaihteeksi Sana-analyysi Kielikukkanen, lehti

Kielen opiskelua tietokoneen avulla vuorovaikutuksessa

Kuva
Kuvassa on jokin teemakuva ja työkalut, joista alhaalla puhutaan. Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta otan uudestaan. Olisiko tällaisella kielen kielen ja opetustavalla jotain arvoa: Ehkä sitä voisi harrastaa jopa etäopetuksena verkon työkaluilla, ehkä pienen ryhmän kanssa tai kahdestaan opettaja ja opiskelija. Voi olla yksi tietokone tai useampia. Voi olla Smart Board- laite tai videotykki apuna. Siinä yhdistettäisiin sanojen ja lauseiden opiskelu luonnonmenetelmää käyttäen. Teemana voisi olla mikä tahansa. Opiskelu perustuisi keskusteluun, mutta siinä olisi myös kirjoitusta ja taiteellisuutta/piirtämistä, mahdollisesti ääntäkin. Melkein minkä tahansa kuvan voi laittaa työpöydän taustakuvaksi, osa joissa on korkea resoluutio, sopivat paremmin. Netti on täynnä miljoonia ja taas miljoonia kuvia, olen kerännyt muutamia tännekin . Tietenkin oppitunti voi olla blogilla tai muualla netissä, kuvat voivat olla valmiina kansiossa. Täytyy harjoitella kysymis - ja vastaustekniikkaa,

Tornio

Kuva